Avainsana: villiyrtit

  • Jonkin aikaa villikasvit päästävät ihmisen lähelleen

    Monet villiyrteistä ovat parhaimmillaan vain lyhyen aikaa. Kuusenkerkkäviikko oli alkukesästä, juhannukseen mennessä tuoreet kasvustot ovat jo puutuneet. Villiyrtit opettavat oikea-aikaisuutta, ja juhannus on luonnonajan käännekohta. Aika huipentuu ja kesäkasvien luonne muuttuu. Pelkkä koivun lehtikin on kylpenyt valossa ja syventää nyt vihreäänsä. Ollut auringossa minäkin, vain kasvoissa rusketusta, niskassa ja käsivarsissa. Ihmettelen koivuja, miten tasaisesti vihreä…

  • Lasillinen hellejuomaa (paahdetta ja valoa)

    Kuva: vasemmalta oikealle kesäkuu, heinäkuu, elokuu ja syyskuu. Toukokuu puuttuu, eli pullollinen mahlasimaa. Saisipa lasillisen hellejuomaa, edes lasillisen, tällaisena hyisen kylmänä heinäkuun päivänä, kun viileä suihkuvirtaus estää helleilman nousun tänne pohjoiseen. Kunhan vaan olisi hellejuomaa, helteisen iltapäivän lasillinen. Kesäkuussa eräänä päivänä kaadoin pullosta lasiin voikukasta tekemääni kukkajuomaa. Kesäkuujuomaa, voikukkasimaa, ja huomasin että siman sijaan juoma…