Kategoria: Yleinen

Ajankohtaan nähden korkea lämpötila pakenee kylmää rintamaa joka väistyy koko ajan. Tuskin muistamme enää hyytävää sydäntalvea ja sitä, miten äkkiä siihen pudottiin vetisen joulukuun jälkeen. Ja kuukausi sitten, maaliskuun alussa kylmyys lehahti pois ja samalla lumet, lähes huomaamatta. Nyt elelemme leutoa kevättä.

Sulaa ja jäätyy on kasveille kovin streassaavaa, mikä tässä nollan kahden puolen huojuvassa rajassa oikein vetää. Mistä tämä johtuu. Uusi sujaa-jäätyy vuodenaika kattaa jo puolet vuodesta, muuten on joko talvi tai kesä.

Samoin kuin viime vuonna, jolloin maaliskuu oli myös leuto, ja lumet sulivat jo alkukuusta. Jos silloin oli mittaushistorian lämpimin maaliskuu, mutta nyt tuli lämpimämämpi.

Huhtikuun äärellä arveluttaa jo, mihin meidät sysätään. Viimevuonna tuli aikaisten kevätlupausten jälkeen raju taantuma. Toivon vaan, että hieman pehmeämmin pääsisimme ruohon vihertämisen vaiheeseen.

Pyhän kertomuksen mukaan Jeesuksen suu, imeväisen hamuileva suu,  sekä neitsyt Marian rinta muodostivat kohtaamispaikan. Siitä lähti liikkeelle syntisen ihmisen puhdistuminen

“Hän nosti katseensa kasvoillesi, Maria, Hän otti rintasi käsiinsä ja imi suuhunsa maitoa, joka oli manna makeampaa. Juotuaan sinun puhtaasta rinnastasi, hän sanoi ”Minun äitini”.  (Alexandria n.430 kuorolaulu)

Maailma pelastuu suun kautta, keskiaikaisessa mielikuvituksessa tällainen oli luonnollista. Sillä onhan niin, että  pyhän hengen tuleminen tänne maalliseen tapahtui naisen ja vastasyntyneen lapsen yhteistyössä.

Osuvampaa olisi ehkä puhua imeväisestä ja rinnasta. Olen lukenut teosta Daniel Rancour-Laferriere: Imagining Mary, A Psychoanalytic Perspective on Devotion to the Virgin Mother of God (2018).

Pyhän kertomuksen mukaan Jeesuksen suu, imeväisen hamuileva suu,  sekä neitsyt Marian rinta muodostivat kohtaamispaikan. Siitä lähti liikkeelle syntisen ihmisen puhdistuminen – tavallinen ihminen ymmärtää tämän oman kokemuksensa perusteella.

Toki patriarkaalinen Pyhän Hengen kuvasto kertoi jo keskiaikana pyhästä säteilystä. Siitä, kuinka pään, päälaen sekä aivojen kautta tuli ihmiseen siunaava säteily. Mutta vauvan suulla ja äidin rinnalla on lihallisempi osansa tämän ihmeen kertomisessa. Varsinkin keskiaikainen kristillinen teologia ja liturgia vaalivat rintaruokinta-Jeesusta monin kuvin ja lausein.

Frieda Kahlon joulukuvasta voikin lukea sitten maailman surun sekä sen kuinka ilosanoma puhkeaa imeväisen suusta.

Alusta lähtien mukana on kiasma: saman asian kääntymien toisin päin, eli se kuinka hengellisellä tasolla Jeesus ruokki ensin äitinsä ja sitten seurakunnan.

Kun Maria ravitsi rintamaidollaan Jeesusta, niin vastaavasti rinnan kautta Mariasta tuli pyhitetty. Tuo pyhä suu imemässä hänen rintaansa sai ihmeitä aikaan, ja juuri sitä kautta Maria sai varmuuden Jumalan tahdosta. Se oli Jeesuksen suu, jonka kautta henkinen varmuus tuli Mariaan: sen jälkeen hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, mistä oli kyse. Pyhä Henki asui vauvan suussa ja tuli imemisen kautta ruumiilliseen ihmiseen.

”Hän, itse tähtien vallitsija, ravitsee Jeesuksen äidin rinnan joka tuo maidon leivälle… Äiti, imetä sitä, joka on meidän ruokamme, imetä tätä leipää joka tulee taivaasta, ja joka on asetettu tänne kärsimykseen.”Augustinus.

Vertauskuvallisesti sanoen Jeesus oli taivaallinen leipä ja Maria oli maallinen maito, ja taivaalla tähtien milky way muistuttaa tämän kaiken kosmisista mittasuhteista.

Ensin oli suu ja sitä auttamaan tuli käsi. Jeesus oli imeväinen suu, jonka löysi kätensä tarttumassa naisen nisään ja ohjaamassa sitä suuhun.

Keskiaikainen mielikuvitus oli sidottu, sen käyttö sallittiin ihmiselle evankeliumin ymmärtämisessä ja meditoimisessa. Kuten sanotaan, hyväksytty ja teologisesti sallittu mielikuvitus oli Jeesuksen elämänpolun mimesistä. Ihmisen kyky kuvitella muuttui hyväksi silloin kun se otti aineksensa evankeliumista ja Raamatusta.

Jos kuuntelette gregoriaanista kirkkolaulua tai muuta keskiaikaista meditaatiomusiikkia, voitte huomata, että laulujen säkeet tai sanasto on suoraan Psalmeista. Säkeiden ja sanojen yhdistely oli vapaata kollaasia, sanat ja säkeet saattoivat olla missä tahansa järjestyksessä  – säveltäjät ovat olleet vapaita käyttämään mielikuvitustaan tässä järjestelytyössä.

Kirjon ulkopuolella evankeliumiakin saattoi kuvitella vapaammin. Englantilainen laulu 1500 -luvulta kuvaa Jeesus -lapsen suukottelemassa ja leikkimässä Marian rinnoilla, viaton mielikuvitus tuo esiin onnellisen idyllin.

When she deare Sonne se,
she set him on her kne
and song, “Hydder to me –
cum basse (kiss) thy mother, deare”
On her lap se him layde,
and with her pappe (breast) he played,
and eure sang the mayde,
“Come basse thy mother, dere”.

Mutta kun viattoman hetken sijaan halutaan esittää totuus kokonaisuudessaan, syntymään sisällytetään jo kuolema. Ristiinaulitsemisen enteet näkyvät jo imeväis-idyllissä. Käsitys siitä, että kaikki on tapahtunut jo, asettaa Maria ja lapsi imetyskuvien päälle krusifiksin. Näin Maria ja lapsi -idylli sisältää enteen. Kun keskiaikainen ihminen eläytyi Jeesus -imeväiseen, hän tiesi samalla että ristillä roikkuvan Jeesuksen suuta kostutetaan etikalla.  Nuo Jeesuksen kädet jotka kurkottelevat kohti rintaa, ovat kohta nauloilla puuhun isketyt. Tai kansanomaisemmin: se, joka roikkuu nyt rinnoissa, roikkuu kohta ristillä.

Kategoriat jouluAvainsanat imeväinen, Maria ja Jeesus, rintaruokinta

Talven juhlallisin tila ilmaistaan kireä ilme suupielessä, sanotaan: pakkanen kiristyy. Kaikkialla näkymä huikaisevan puhdas ja luminen, hienoinen lumivaippa pensaissa, havupuut kuohkeina korkeuksissaan, kylmänsininen taivas yllä.

Talvinen korkeapaine, kylmä ja kirkas sää, on juhlallinen, vaikka kieli ei sitä tunne vaan väittää, että pakkanen ikään kuin kiristäisi kääntymään pois.
Pakkaskaunis ja kuusi muuta huurteista tekstiä
Kylmän enkelit
Harhoja öisessä metsässä 1863
Talvi piirtää naaman
Lumessa kahlaava, hikoileva nainen 1892
Lumen painoton paino
Matissen saksimat lumikukat

LUE TÄÄLTÄ

Hildegardin teologiassa ihmisten ja Jumalan välillä on kasvillisuus, sen vehreys ja voima: viriditas toimii välittäjänä. Niinpä neitseellisessä syntymässä on jotain kasvillisuuden kaltaista, sieluja virvoittavassa Jeesuksessa on viriditas ja maailman pelastuskin kanavoituu kasvillisuuden kautta.

Tuntuu, että jotain olennaista on puuttunut Hildegardia koskevista kirjoituksista, ennen kuin viriditas nostettiin esiin. Tuo tuoreuden ja vihreyden voimaan viittava sana, viriiliys mutta kasviperäinen, löytyy kaikkialta hänen kirjoituksistaan. Sen perusteella voi ymmärtää, miksi kasvit ovat hänelle keskeinen välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Se on ennen ihmistä mutta Luojan jälkeen.

Tietysti viriditas kuuluu myös joulun ihmeeseen. Aikaan jolloin elinvoima on vähimillään, viriditas tuo hengen, joka menee Mariaan. Se vaikuttaa Hildegardin uskontunnustukselta:

Niin ”korkeimman isän nimeen, joka suloisen viriditaksen avulla on lähettänyt Sanan Neitsyen kohtuun .” Näin pyytää Hildegard vuonna 1146 tukea Clairvauxin apotilta Bernhardilta, kun hänen puhdasoppisuuttaan oli epäilty. Vastaavaa muotoilua hän on toistanut myöhemminkin.

Viitaten neitseelliseen syntymään, ja sitä edeltävään suloiseen viriiliyteen, hän hahmottaa sen vegetaariseksi. Hildegardille Jeesuksen syntymä on pikeminkin kohdussa kukkivaa kuin tuottavaa hedelmällisyyttä, sikäli neitseellisenä pysyvää.

Miksi siis neitsyt, viriditas, nuorekas ja tuore ? Sana tuli lihaksi vegetaarisen viriditaksen välityksellä synnillisen lisääntymisen sijaan. Hildegardilla tuo Sana kukkii, kukoistaa ja laulaa, pysyy aina neitsyenä ja tulee lihaksi vain hengessä. Varmaankin Hildegard olisi joutunut vaikeuksiin, jos olisi näkynsä perusteella todistanut, että Maria ei koskaan tullutkaan raskaaksi.

Hedelmän ja hedelmöittymisen sijaan hän puhuu kukkimisesta (floriditas) ja siitä, miten viriditas toteutuu kukoistuksessa. Hildegard katsoi, että neitsyyden säilyttäminen merkitsi valintaa, jossa mahdollistui elämänvoiman vaaliminen ja omistautuminen puhtaudelle.

”Kirkkaasti kukkii Sana neitsyessä”

Tämä puhtauden vaatimus vaikuttaa Hildegardilla ehdottomalta ja jyrkältä, niin totalisoivalta, että hänen vegataariseen teologiassa on syytä suhtautua varauksella. Puhtaus, valkoisuus ja valon mystiikka on kovin elämänvastaista. Steriiliys -sanaa ei tunnettu varhaisella keskiajalla, kuten ei bakteerejakaan. Mutta Hildegard puhui puhtaudesta maan nesteiden tislaamisena sekä yrttien uuttamisena. Kaikki muu kuin puhtaus oli torjuttavaa; usko oli puhdasta, mutta niin myös tieto. Mistään asioista ei saanut tietoa, ennen kuin ne oli puhdistettu.

Jollain käsittämättömällä tavalla puhtaus liittyi keskiaikaisessa kosmologiassa vertikaaliseen ylös ja alas vektoriin, sekä ihmisen että kasvin pystyasentoon, mieluummin kuin matelemiseen. Horisontaalinen, makaaminen ja maan pinnan myötäinen ei tämän mukaan ole edes vegetaarisesti hyväksyttävää.

Kiinnostavaa on kuitenkin se, miten Hildegardin vegetaarinen evankeliumi asettaa Jeesuksen pelastajaksi kasvimaailman keskelle. Ja samalla tavalla kuin viriditas on voima, joka vahvistaa Sanaa, saa Marian synnyttämään, samalla tavalla viriditas voimistuu Jeesuksessa. Hän on virvoittavien niittyjen poika, joka Sanansa myötä virkistää väsyneen ja voimattomaksi käyneen maailman. Kyse on tietysti synnistä, mutta synti saastuttaa maailmaa. Hildegardin näyt puolestaan olivat ilmoittaeet hänelle, että kun maa on voimaton ja kuiva (ariditas) niin Kristus voimassaan (viriditas) ilmestyy kasvillisuuden kautta, vehreänä vihreässä.

Hän joka syntyy Jouluna, on kesä talven keskellä, ja saa aikanaan uudistumaan koko maan piirin, ikuisen elämän(voiman) paluun.

MIchael Marder: Green Mass, The Egological Theology of Hildegard von Bingen. 2021

Se, mikä tulee kasveista elämänvoimana suoniimme, on Hildegardin mukaan neitseellistä voimaa.

8.12. on neitseellisen sikiämisen päivä, katolisessa kalenterissa . Odotusaika kestää vielä 16 päivää, sitten on joulu.

Hildegard von Bingenin mukaan ihminen kehittyy täyteen ja vahvaan viisauteensa vain neitsyenä. Kuten luostareiden neitsyet, puhtaat olennot, pysyvät viriileinä vanhoille päivilleen asti.

Tosiaan, sana viriili tai viriditas on Hildegardin filosofian keskuksessa. Hänen vaikutuksestaan viriiliys ei tarkoita enää mieskuntoa, eikä neitsyt tarkoita vain nuorta naista, vaan viriiliys ilmenee ihmisissä jonain vegataarisena.

Ihminen ja kumppanuuskasvi synnyttivät ihmiskunnan, yhdessä Luojan avulla ne nousivat maasta. Hildegardin Physica alkaa sanoin In creationem homines de terra – ihminen, maasta olet sinä tullut. Sana Adam viittaa maasta tulleeseen.

Paratiisi oli eloisa ja vihreä (viriditas), kunnes – Hildegardin kertomana – tapahtui lankeemuksen seurausta kuivuminen (ariditas). Karkoitetusta ihmisestä tuli heikko ja kuiva, ellei Luojan suojelema kasvillisuus tarjoaisi vihreää voimaa (virititas) ja ravitsisi ihmistä.

Hildegardin ajattelussa kasvit olivat yhteydessä luojaan, ja ne tarjoavat tätä yhteyttä myös meille. Siksi Hildegard omisatutui yrteille. Ihminen on aina sairas, mutta oikeiden yrttien nauttiminen parantaa, elävöittää ja henkistää meitä.

Ihmiset ja kasvit olivat alusta lähtien hyvin erilaisia, juuret niillä olivat lähes avastakkaiset. Yhteistä oli, että molemmat hengittävät, ja että molemmissa virtasi nestemäinen elinvoima. Ihmisellä oli juuret, sen ei tarvinnut tappaa, koska ammensi elinvoimaa suoraan maan kohdusta.

Muuten ihmisen juuristo muodostuu puheesta ja käsistä. Kuten muutkin filosofit sanovat; rationaalisuus tekee ihmisen. Siispä Hildegardin mukaan ihmisen juuri on ratio (se viittaa juureen, radix). Juuristo, joka pitää ihmisen pystyssä, on luojan totuutta tavoitteleva päättely ja asioiden käsittely.

Sekä kasvit että ihmiset asettuvat Hildegardilla sukulinjoihin jotka ovat neitseellisiä: suvut jatkuvat juurista ei siemenistä käsin. On myös viitteitä siitä, että Hildegard oli seksimyönteinen sikäli, kun se lisäsi viriliteettiä ja elinvoimaa. Mutta lisääntymiselle hän kehoitti aina sanomaan ei. Hän oli myös luostarin lääkäri, praktinen toimissaan, ja tunsi yrttinsä. Se, että hän halusi parantaa ja saada ihmiset tervehtymään, kuuluu viriditas -kutsumukseen.

Samalla koko hänen ajattelunsa oli suvun jatkamista vastaan. Hän oli paneutunut ehtottomalla pieteetillä neitsyyden ihmeisiin. Voin hyvin kuvitella, miten Hildegard kerää yrttejä kasvimaalla, ja huolehtii että basilika ja salaatit eivät pääse kukkimaan. Kasvimaalla erityisesti vihreää tuottavat pidetään ikään kuin neitseellisessä vaiheessa, sillä kukkimisen myötä kasvit suuntaavat voimansa siihen.

Se, että Hildegard sulki maailmastaan pois suvullisen lisääntymisen kysymykset, antoi hänelle erinomaisen mahdollisuuden keskittyä viriiliyden eli viriditas -käsitteen mukaiseen ajatteluun.

Ehkä tästä johtuu, että vegetaariseen piiriinei tunnu kuuluvan hedelmöittyminen ja siemen, pelkästään vihteä elinvoima ja kasvu. Toki Hildegardin jälkeen me voimme poistaa nämä sulut ja rarjoitukset.

Adventti alkaa:

Yksi ainoa yksiääninen lauluääni laskeutuu kirkkoon, tai nousee, on gregoriaaninen laulu joka hoitaa ihmisen mieltä. Hänen säveltämänsä yksi ääni täyttää tilan, laajenee ja pysyy yhtenä. Se avautuu, yksi ääni asettuu uuden tilan sisälle, edelleen yhtenäisenä. Se kuuluu laajempaan ykseyteen. Se kuuluu supistuvaan ykseyteen kaikuessaan myös sisäänpäin, se resonoi laulajan keuhkoissa, ja samoin myös kuulijassa, rintakehän ympärille keskittyvässä olemuksessa.

Tuo yksiäänisyys kaikuu ja resonoi, se kasvaa kun valo vähenee, nousee kohti vuoden lyhintä päivää, pisintä yötä. Se on kasvi, joka pimeässä kehittää kukka-aiheitaan, ei vielä edes nuppuja vaan nupun nuppuja. Tuon yksiäänisen laulu on viriditas, sen soinnissa ailahtaa jo vihreää edeltävä punainen, kukka, kevään ilo, mutta se liukuu äänettömyyteen, se läpäisee joulun punaisen ja saavuttaa sen infrapunan, joka kaikuu ja valmistaa myös kasveja kukkimaan.

Hildegardin ruumiillinen puoli on yrteissä, kukissa, lehdissä ja juurissa, yrttihoidoissa. Hänelle ihmisen ruumis oli aina langennut, eli aina kasveista löytyvän hoivan ja lääkinnän tarpeessa.

Ja ilman muuta keväät ovat poliittisia. Se mitä tapahtui ennen kuin arabikevät, Prahan kevät tai 1968 kevät puhkesivat, maan alla virtasi voima, näkymättömänä leviävä tyytymättömyys odotti mullistavaa muutosta, positiivisen syntyä. Niin kevät lopulta puhkaisi pinnan, tuli julkiseksi ja nousi valtaan.

Me emme sitä tunne, jos maan pinta on vielä kylmä ja kostea, mutta juuret tuntevat. Ne tuntevat alhaisten lämpötilojen muutoksen. Maatyöläiset ovat tunteneet sen kuraisessa ja liejuisessa kevättyössään ja kasvukauden valmistelussa. Ja kun lämpöaalto tulee kaikki maassa on jo valmista ja kasvien tasavalta nousee.

Ylimistö on esittäytynyt mielellään korkealla maan pintaan mähden. Aateliset ajavat jousitetuilla vaunuillaan korkealla maasta, ja maatyöläiset kolhivat polvensa kiviin. Tai opiskelijat jotka mielenosoituksessa, jotka saavat kolhuja kun heidän yli vyöryy poliisirynnäkkö.

On tietysti eri asia istua nurmelle, kuin olla maahan nujerrettuna, kontalleen pakotettuna, loputtoman pitkien työpäivien väsyttämä siirtotyöläinen. Ehkä renki ja maatyöläinen, joka onnistuu löytämään hetken vapautta ja voi istua maassa. Niille jotka tarttuivat joutohetkiin, löysivät niitä, jos eivät olleet pakkotyössä, osasivat hakea joutoaikaa, tunnistaa kuinka vihreä nousee, voimaantua itsekin.

Ne, jotka ovat maassa, tietävät ruohon sitkeyden. Se, että tulee yliajetuksi, ei ole mitään, vain tallaamista, alistamista ja linttaan astumista, matalana pitämistä, nälän heikentämänä ja väsyneenä. Maalaiset tuntevat ruohon ja pysyvät nöyrinä, huomaamattomina. Loputtomasti, jokainen kevät menee ohi.

Tänä keväänä kaikkialla maailmassa protestoivat opiskelijat leiriytyivät yliopistojen puistoihin ja nurmikoille vastustamaan tappokoneistoksi muuttunutta Israelia. Varsinkin USAssa he vastustivat tappamista tukevia rahavirtoja. Samalla kyse oli heistä itsestään. Nykyajan opiskeliljat ovat ylikäveltyjä, maahan jyrättyjä, pettyneitä. Nytkin he tiesivät, että on vain ajan kysymys milloin poliisit poistavat heidät noilta ruohokentiltä, ja on palattava oppia pänttäämään.

Kuitenkaan vihreät keväät eivät ole vain symboleita, ne ovat todellisia muutoksen paikkoja. Ja vaikka yritys ei aina onnistu, opiskelijoiden pettymyksestä huolimatta niihin liittyy konkreettista voimaantumista.

Kun yhtäkkiä vihreä putkahtaa esiin, maan lähellä olevat tietävät että se on hyväksi. Se hyvä on levinnyt kaikkialle kuin tasavalta. He syövöt sitä, se on vitamiinipitoista. Kun vihreä nousee, kunouksellinen aika tulee konkreettiseksi, kaikkialla on syötävää, jokainen elollinen vahvistuu, voimaantuu, jokainen itse ja kaikki yhdessä. Se on yhtä luonnollista, kuin ruohon nousu keväässä ja valta jakautuu kaikkialle.