Mitä ajateltavaa antavat mustikkatahrat työhousuissa ? Tuo housunpersaus kertoo että näillä housuilla on istahdettu varvikkoon levähtämään, venyttelemään selkää, katselemaan puunlatvojen yli taivaalle, vastaanottamaan ajatuksia.
Vanhoista housuista on tullut työpöksyt, 90-luvulta peräisin olevan beigenvärisen puvun housut ovat sopivasti löysät polvista. Tämä on isältä peritty tapa, oikeastaan isoisältä, sillä erotuksella että minä en ole koskaan oppinut korvaamaan vyötä köydenpätkällä. Naapurin miehellä on sama tapa, niin että kun tavataan joskus liiterillä, molemmat entisissä puvun housuissa ja kauluspaidassa. Tähän tapaan liittyy muutakin kuin kierrätys, se on hyvä elinkaari housuille.
Mustikkasesongin merkit eivät lähde pesussa, ei ilman suolaa, joka pitäisi kiireesti levittää vielä kostealle tahralle. Tämä antaa viitteitä siitä, että jotain mustikalle olennaista löytyy sen tummansinisestä väristä. Oraakkeli voisi lukea samoja merkkejä myös kiville ja kannoille ilmestyneistä mustikkatahroista. Siellä linnut ja muut eläimet ovat olleet olennaisen äärellä.
Ei liene sattumaa, että Kanadassa ja Pohjois-Amerikassa järjestetään markkinoilla kilpailuja siitä, kuka vetää eniten mustikkapiirakoita naamaansa. Eräänlaista kulutuskiihkon parodiaa, jonka tuloksena kisailjat nauravat naamat mustikassa. Juuri tällaisessa sotkemisessa ei ehkä ole mitään pahaa: hehän eivät käytä edes muovihaarukoita. Tosin lautaset heitetään kohta mustiin jätesäkkeihin, päätyäkseen lopulta osaksi muovijätteestä koostuvaa vuoristoa.
Itsensä ja naamansa sotkeminen mustikkaan saattaa olla ikiaikainen tapa juhlia runsautta. Bakkanaalit ovat tavallaan marjaperäisiä juhlia, sillä latinan bacca tarkoittaa marjaa. Siinä juhlitaan suurten marjasammioiden äärellä ja ahmitaan sekä sotketaan kunnolla.
Huomatkaa, että mustikan nimessä on musta, eli voimakkaampi värivolyymi kuin blueberryssa. Aito mustikka, se harvinaisempi, joka suorastaan kiiltää metsässä. Kyse on flavonoideista, terveellisistä väriaineista, niin että mustikan olemus on pääasiassa väriä.
Minä kuulun mustikkasuiden joukkoon, en niin hillityihin mustikkakieliin jotka nauttivat herkkunsa ehdottomasti suupieliä sotkematta. Vaikka sehän kuuluu asiaan, tähän iloisen mustikkasesonkiin kun marjoja on paljon – ja meille tarjotaan mahdollisuus unohtaa ruokatavat.
Ja koska mustikka on niin vahvasti värjäävä marja, sivistymätön ahmija paljastuu heti. Lapset ovat niin hauskoja kun sotkevat itsensä hilloon. Kyllä minäkin haluaisin nauraa suu mustikkaisena, tai jos sivistyneisiin pöytätapoihin hyväksyttäisiin edes jotakin mustikkaista. Mitä se olisi, mustikkakielen näyttäminen tai julman näköinen mutta ystävällinen mustahampainen hymy.
