Puutarhassa oleskelun, ei puurtamisen vaan nautinnon klassikko on renessanssiajalta, Giovanni Boccaccion Decamerone. Seitsemän nuorta naista ja kolme miestä ovat lähteneet Firenzestä ruttoa pakoon ja asettuvat lähistölle linnaan.
”Valmistelut suoritettiin päivän kuluessa, ja varhain seuraavana aamuna naiset lähtivät kamarineitojensa ja näiden kolmen nuoren miehen sekä heidän palvelijoittensa saattamana Firenzestä. Parin tunnin kuluttua he olivat määräpaikassaan, komeassa linnassa, joka sijaitsi metsäisellä kukkulalla ja jonka lähiympäristössä oli ihastuttavia puutarhoja ja mitä ihaninta, jääkylmää vettä sisältäviä kaivoja. (…)
He viettävät joutilaista aikaa yhdessä, usein linnan puutarhassa, ja kertovat tarinoita. Pampinea, joka oli valittu kuningattareksi,sanoi:
”Täällä meillä on kukkivia puutarhoja, hymyileviä niittyjä ja varjoisia paikkoja vaikka minkä verran”! Täällä voi jokainen täyttää keuhkonsa taivaallisen lauhalla ja puhtaalla ilmalla! Menkää ulos ja huvitelkaa mielin määrin – mutta tunnin kuluttua teidän täytyy olla täällä ensimmäisellä ateriallamme.”
Nuoret herrat ja naiset lähtivät yhdessä puutarhaan, missä he sitoivat kukkaseppeleitä, keskustelivat ja lauloivat lemmenlauluja, kunnes tuli aika palata sisään…
Kun oli levätty ja aterioitu, Pampinea, kuningattareksti valittu sanoi:
”Kuten näette, on aurinko vielä korkealla, on painostavan kuumaa eikä kuulu ääntäkään, paitsi sirkkojen piipitystä oliivipuista – olisi hullua lähteä muualle. Tässä on paikka, missä kaikki voimme istua, täällä on varjoisaa ja hyvä olla, ja kun lisäksi huomasimme ottaa mukaan shakki ja lautapelit, ei meidän ole vaikeaa saada aikaamme kulumaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että olisi hauskempaa kuluttaa sitä toisella tavoin, ja ehdotan että huvittelisimme kertomalla juttuja.”
(Boccaccio, Decamerone Johdanto suom. Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen)
Tässä Boccaccion teoksen johdannossa on kuitenkin varsin tarkka renessanssipuutarhan kuvaus, jonka kääntäjät ovat jostain syystä ohittaneet kokonaan…
Alla on harjoitelmani sen kääntämiseksi, Boccaccion renessanssimaista kieltä mukaillen:
Heidät ohjattiin puutarhaan, joka oli palatsin muurien suojassa; portti oli auki ja hämmästyen he seisahtuivat kauniin näkymän äärelle ja kävivät tarkastelemaan puutarhan eri osastoja.
Nurmialueet rajasivat tilaa ja toivat siihen vaihtelua, kukin niistä oli avara ja suora kuin nuoli, viiniköynnösten kattama, valmiina kantamaan lupaavasti kehittymässä olevaa satoa, juuri kukkaan puhjenneet köynnökset levittivät kaikkialle tuoksua, joka sekoittuessaan ilmaan – monien muiden tuoksujen kera – toi mieleen mausteet joita kasvaa idässä. Ruusupensaat reunustivat kutakin nurmialuetta, valkoisin, punaisin ja jasmiinisin kukin; näin puistossa ei ollut paikkaa, missä ei voisi kuljeskella varjossa, ei vain aamuisin vaan yhtä hyvin keskipäivän aikoihin, aina löytyi armollisia auringolta suojattuja paikkoja.
Kasvien määrää puutarhassa oli mahdotonta laskea, saati eritellä niitten lajeja, tai kuvata järjestystä kuinka ne oli istutettu; on riittävää todeta että siellä oli valikoima kaikkia harvinaisimpia lajeja joita tämä ilmasto sallii.
Keskellä puutarhaa, seikka joka ei ole muita vähäisempi vaan mitä huomionarvoisin, oli nurmi niin hieno, tiheä ja vihreä että se näytti lähes mustalta; ilahduttavia kukkia oli siinä lähes tuhansin kappalein, puutarhan reunaa kiersi mitä rikkain appelsiini- ja päärynäpuiden vihanta, niissä oli kukkia ja myös hedelmiä, raakoja sekä kypsiä, suuremmoisina, ei vähempää tuoksunsa kuin silmää miellyttävän varjoisuutensa puolesta.
Nurmen keskellä oli jalusta mitä valkeinta marmoria, hienosti kuvioituna, ja sen keskellä -en tiedä, oliko lähde luonnollinen vaiko tehty – kohosi pylvään tukema patsas, joka lähetti ilmoille vesisuihkun niin voimakkaan, että se levisi laajalle ja putosi jalustalle sellaisella voimalla, joka olisi pyörittänyt myllyn ratasta.
Vesivirta johdettiin pois nurmelta kätketyn viemärin avulla, ja sitten, tullessaan uudestaan esiin, se jakaututui kapeina kanavina, hienoina ja tarkasti jaettuina niin, että virta kiersi koko puutarhan, ja edellisen tapaan jakautuvat kanavat tunkeutuivat jokaiseen puutarhan osaan, kunnes yhdistyi taas ja ilmaantui kirkkaana kuin kristalli virraten alas kohti laaksoa työntäen kahta myllyn ratasta äärimmäiseen kiertoliikkeeseen jonka hyöty isännälle ei ollut vähäinen.
x x x
En halunnut katkoa Boccaccion pitkiä ja polveilevia lauseita, varsinkin virtaa kuvaavassa jaksossa. Ne olivat eräänlaisia tuon ajan pitkiä kamera-ajoja. Eric Auerbach on Mimesis-teoksessaan analysoinut erästä pitkien ja polveilevien lauseiden yhtetyttä nopean ja vaihtelevan pakomatkan kuvaukseen. Puutarhakuvauksessa suihkulähteen ja pienten kanavien kuvaus rinnastuu tähän.
Kuvauksessa on vallalla renessanssille tyypillinen parhaiden yksityiskohtien kuvaus: vain paras ja edustavin mainitaan, modernille lukijalle se voi tuntua teennäiseltä, mutta tässä se kuvaa puutarhaa joka tarjoaa monenlaista nautittavaa siellä oleskelijoille.
Kurjet palaavat nyt sijoilleen ja omille soilleen, paikoille jossa heidän pesärakennelmansa ovat. On outoa, miten aggressiivisia oman kumppaninsa ja alueensa puolustajia kurjista tulee, kun ne tulevat pesimälueelleen. Koko muuttomatka lennetään auramuodostelmissa, autetaan toisia, levätään sopuisasti suurissa kurkikaupungeissa. Mutta kun oma reviiri lähestyy, niin pariutuneilla kaikki muuttuu, kukin alkaa vartioida omaansa.
Avointa ulkotilaa ja sen mahdollisuuksia ei ole ymmärretty pohjoisia kaupunkeja kehitettäessä. Kaikki haluttiin tuoda sisätöihin. Nyt tätä elämismuotoa pitää arvioida uudelleen, ulkoilu jo osataan, mutta entä talvinen elämä kaupungissa.