Nyt putoilee ja mätkähtelee. Olen kontallani omenapuun alle levitetyn pressun päällä, ravistelen oksia . . . Istun ja hamuan omenoita kasaksi. Mitäs kasoja nämä, teoreettisestin ottaen ovat ?
Tuore, kypsä, mehevä ja mätä. Ne muodostavat omenasadosta nelikentän, joka valikoituu pressun eri puolilla olevaan neljään astiaan.
I. Tuoreutta!
Omenamehustamon kautta tuoremehuksi päätyvää, makean hapanta omenaa kasautuu verkkopussiin. Kohta ne puristetaan mehustamolla, ja ennenpitkää nostelen ne autoon pehmeästi hyllyvinä, nisällisinä mehupusseina.
Myöhemmin kannan hyllyvän pussin pöytään. Kolmen litran rinnasta valuu laseihin, mitäpäs muuta kuin silkkaa tuoreutta.
Vaikka strukturalismin teoria on vanhentunut, liikaa systemiteoriaa, ainaista nelikenttää, en voi mitään sille että istun pressun päällä ja nekikentän piirissä. Mikä tahansa aineisto – kuten omenien kypsyysasteet -voidaan eritellä ääripäiden mukaan. Näin omenapuussa struktuuriset oppositiot tuoreiden ja mätien välillä kolahtelevat vastakkain.
II Kypsyyttä !
On hetki tuoreen ja mädän välillä. Kehoitus tarttua omenaan välittömästi, ja haukata. Montako kättä, montako haukkaajaa on luvassa – aika vähän. Tämä tieto säätelee kasaa, johon kertyy harvat ja valitut, juuri kauneimmillaan, maukkaimmillaan, olevat omenat. Kohti kypsyyttä, nautittavaksi aina ylikypsyyden rajalle asti.
Toisaalta, maukkaimpien ja tuoreimpien omenoiden hetken voi murskata: teen sitä aggressiivisesti ja ilolla. Sauvasekoittimella nopeasti, pikaisesti pussiin umpioiden. Hapettomassa tilassa siirtyy näin tuoresosetta pakastimeen.
Olen huomannut, miten suurpiirteisiä omenan ammattilaiset ovat ylikypsyyden suhteen. Kypsysraja on häilyvä, näin omenan liha pehmenee armollisesti ja vähitellen.
Eukko keittää meillä hiilloa, siitä tulee silkistä ja varovaisen makeaa.
Näinkö unta nelikentästä? Jossain oli vallalla hätätila ja mustavalkoisessa, oikeastaan harmaasävyisessä unessa pudotin ihmisjoukon eteen pöytäliinan. Se oli täynnä syötävää.
Muistan mistä unikuva syntyi ! Tein unessa saman eleen, kuin eilen aamulla sänkyä pedatessani. Heilautin onnistuneesti kerralla päiväpeiton ja täkin sängyn päälle, se siis tapahtui yhdellä elellä. Ihastelin, miten täydellinen nelikulmio peitti sängyn. Ajattelin, että siitä tulisi täydellinen syyspäivä.
Mutta ei. Koko aamu meni päin persettä, yksikään asia ei enää onnistunut. Kaikki mitä tein yhdellä elellä, täytyi korjata ja tehdä uudestaan. Lusikka putosi, hana jäi valumaan, pyyheliina valahti, vyön solki falskas. Riitelin automaattisen tekstin syötön kanssa.
Huomasin miten paljon on asioita, joiden pitää sujua kiroilematta ja yhdellä eleellä.
Olin ajanut puoli kilometriä kohti erämaapeltoani, kunnes muistin vielä yhden asian. Villieläimille tarkoitetut omenasangot unohtuivat pihaan. Kyse oli kypsien omenoiden kategoriaan kuuluvista sangoista, niistä, jotka laikku kerrallaan lähestyivät jo ylikypsää.
Tätä omenien kyytiin ottamisen elette ne enää suostunut korjaamaan. En suostuisi, vaikka villit eläimet siellä jo ulvoisivat.
III Uhrilahjoja
Omistan entisen pienviljelyksen, kaukana asutuksesta olevan metsäpuutarhan. Menin sinne, keräsin sieltä naurista, porkkanaa ja palsternakka. Sitten huomasin, että pelottava eläin oli kulkenut pellon poikki. Karhu, jonka tiedetään alustavan lähistöllä, se oli jättänyt merkiksi näyttävän, vetelän paskan.
Siitä tiesin, miten hyvä oli että omenasangot unohtuivat. Ilman suunnitelmaa ja metodia ei kannata ruokkia karhua. Sillä pian voi käydä niin, että minun peltoni on hänen ruokapöytänsä.
Tuolla karhulla on tapana jättää minulle jatkuvasti merkkejä. Ne ovat pelottavia, vaikka hän ei ehkä halua muuta kuin kunnioitusta. Ja minulla on tapana jättää hänelle omia jätöksiäni tontin rajoja merkitsemään. Vaikka oikeastaan haluaisin jakaa omenia lahjaksi siitä, että hän menisi menojaan.
Seuraavana yönä havahduin miettimään tätä. Miten voisin antaa omenia karhulle, joka ei selvästikään välitä minun nelikentistäni. Karhun strukturalismi lienee toisenlaista, vivahteikkaampaa, ehkä hajujen laskoksia.
Yöllä syntyi halu kokeilla, hyväksyisikö karhu ruokintapaikakseen tonttini lounaiskulman. Eräänlaisen lounaskulman, joka olisi kuusen alla ja kuusenoksien päällä. Toivon, että karhu ymmärtää sen hyvästelyn merkiksi. Onhan tuo paikka asumattoman erämaan äärellä. Siinä hän voisi ottaa omenoita ja vastata erämaan kutsuun.
IV lopulta mätiä omenia
On palattava tähän pressulle omenapuun alle, ja on syytä kiittää myös mätiä omenoita. Kompostin luo niitä on kertynyt kokonainen keko. Vielä tuo kasa ei ole muodotonta mätävelliä, vaan siellä täällä näkyy omenain pyöreitä muotoja. Hajukin on vielä oikeastaan hyvä, hapan mutta makea, siiderinen.
Mätäkasan luona on hyönteisiä, mehiläisiä, ampiaisia ja perhosia. Ojassa on risukasoja niiden talvehia. Sanon niille, että ensi keväänä, omenapuiden pölytyksen aikaan tavataan.
Omenoita jaettuna neljään astiaan.