Tammikuinen päivä on vain hieman edellistä pitempi, oikeastaan venyvämpi muttei täydempi. Lämmötön valo venyy ja viipyy, päivät laihtuvat. Huonekasvit elävät vähäisellä valolla, kituuttavat ikkunan luona odottamassa. Ne painautuisivat ikkunaa vasten kuten ihminen, joka on odottanut väsymykseen asti, ja koska ketään ei tule, hän lepää kasvot kiinni ikkunassa. Jostain tulee lause: ikävä painuu koko voimallaan ikkunaa…