Kielletystä rusinasta

Ei kannata väheksyä edes lattialle pudonnutta rusinaa, ei vaikka olisit astunut sen päälle, ja se olisi liimautunut karvamattoon kiinni. Jollain etäisellä tavalla se muistuttaa joulun tapahtumasta.

Muinoin englantilainen ritari linnassaan antoi joulun alla palvelijoille käskyn noutaa hieman kuivattuja ja eksoottisia hedelmiä jouluvanukkaaseen. Ne olivat ristiretkeltä tuotuja, maukkaita muistoja Pyhältä Maalta. Joulupöydässä ritari sanoi, että kun tunnette kielellänne makean rusinan, muistakaa Jeesuslasta kaukana siellä missä nämö kasvavat.

Englantilaisen puritaanit 1600 -luvulla olivat jyrkästi sitä mieltä että makea on synnillistä, ja että herkuttelun rinnastaminen pyhään lapseen on rienaavaa  – tallissa syntyminen on selvä viesti ja kehotus vaatimattomuuteen. Niin rusina ja muut makeat herkut kiellettiin joksikin aikaa myös jouluna. Tämä vaatimattomuuden ja herkullisuuden kiista on havaittavissa joulupöydässä vielä nykyäänkin – joulupuuro ja rosollit vaativat arvostusta osakseen vaikka ovatki niin vaatimattomia. Ja pikkupöydällä odottaa eksoottinen konfettirasia.

Juurekset sisältävät melankoliaa

Taivahalle syntyi juuri
porkkana ja punajuuri
siitä viisaat itämaan
haukkasivat puolikkaan.

Talvella paahdettujen juuresten syöminen on suositeltavaa, koska siinä nostetaan maan sisäisiä antimia ylös luojan lähelle ja lämpöön. Keskiaikana ruoka-aineetkin jaettiin neljään eri elementtiin eli niihin, jotka edustivat tulta kuten mausteet, ja ilmaa kuten liharuuat ja vettä kuten kalat ja maata kuten juurekset. Taivasta lähellä olevat siniveriset nauttivat oman elementtinsä mukaisesti mausteista ja lihasta, talonpojat puolestaan kuuluivat maahan ja heille jätettiin kasvikset ja juurekset. Juurekset sisälsivät melankoliaa, ja lämmössä siitä tulee hyvänlaatuista alakuloisuutta.

Mausteet: tuli – keltainen sappi – vihainen – keltainen – kuuma ja kuiva
Liha: ilma – veri – pyylevä – punainen – kuuma ja kostea
kala: vesi – lima – flegmaattinen – valkoinen – kylmä ja märkä
juurekset maa – musta sappi – melankolinen – musta – kylmä ja kuiva

(2011)

Ensin syötiin seimi (oljet ja vilja)

Ei ole sattuma, että puuro, mysli ja muut olkikasvien antimet aloittavat joulun ruokakavalkadin. Ensin syödään seimi, siitä edetään markkinatorin kautta hoviin ja kirkkoon, Ruokalajista toiseen siirtyminen on eräänlainen kulkue, joka päätyy vatsaan.

Tänään olen syönyt aamiaseksi vain ohrapuuroa siansilavan kanssa, muutamia päärynöitä, olutta ja matjes-silliä voissa haudutettujen sipuleiden kera, mausteviinissä keitettyjä rusinoita, hunajakakkusia ja päivällä keitettyjä viiriäisenmunia öljykastikkeessa, kehäkukalla värjättyä kaalimuhennosta ja hillottuja valkosipuleita, puolikkaan maalaisleipää, yhden juustokiekon, kaksi pulloa ruokaviiniä ja palan painikkeeksi rusinakermamunakasta, jonka ohjeen toin keittäjämme kauhuksi Englannista.

Varakkaan aikamiespoika van der Weltin brunssiksi venynyt aamupala
Raija Paanasen romaanissa Maaria Maattoman elämät (1999).

Kuivatut hedelmät kakussa

Kuivatut hedelmät kakussa muistuttivat Välimeren lapsesta Jerusalemissa. Eksoottiset hedelmät, kuivattuina ne tulivat tunnetuiksi ristiretkien myötä. Pyhiinvaelluksia muisteltiin laittamalla kakkuihin jouluna kuivattua hedelmää. Hedelmäkakut olivat tuolloin erityisen arvokas herkku.

Englannissa 1860 luvulla puritaaninen liike halusi kieltää kuivatut hedelmät joulukakuissa maallisina ja synnillisinä. Toisille taas kuivatun ananaksen tai rusinan tai taatelin maku antoi aiheen muistella seutuja joilla Jeesuslapsi syntyi.

Maata, kiviä, juuria ja haarukka

retiisi

Retiisejä suoraan maasta! Sillaikaa kun käyn nyhtämässä vanhat, paksuvartisiksi kasvaneet retiisit kasvihuoneesta,sillaikaa kun uudet retiisit eivät vielä ole syötäviä. sillaikaa katson kuvan ja luen reseptin nimeltään ”retiisejä, maata ja yrttiuutetta”.

Resepti kuuluu ”vihannesketo” sarjaan, jossa ruokiin tehdään syötävä maaperä ja siihen istutetaan vihennekset. Retiisimaan pohja tehdään perunasoseesta, joka katetaan maltaista ja hasselpähkinärouheesta tehdyllä humuksella.

Mallasmaaperän valmistaminen ei tapahdu nopeasti, maut kehitetään hitaasti paahtamalla ja lopuksi kastelu suoritetaan voisulalla, ja ruoka tarjoillaan lämpimänä. Tummasta leivästä sekä juusto-jugurtti seoksesta valmistettu ”retiisejä ja maata” ruokalaji on tuttu myös ranskalaisille.

Herkullinen ja vastenmielinen ovat usein lähellä toisieen, multaiset vihannekset näyttävät kuuluvan tanskalaisen Resepti Reneen kattaukseen. Observerin haastattelussa Renee kertoo mielikuvitusta kiehtovia juttuja pyrkimyksestään palauttaa keittiö maanpinnalle. Villistä luonnosta heidän keittiönsä kokit ovat keränneet vaaleanpunaisen villiruusun terälehtiä salaatteihin, omenaviinietikassa niiden väri säilyy ja ruusuaromi jopa korostuu. Kiinnostavinta puolestaan on tapa valmistaa maukas suolan korvike – se tehdään kuivatuista mustikoista etikassa.

Huevos rancheros (papua)

Aamupäivällä kokeilin papureseptiä, joka ilmeisesti on mexikolaisten työmiesten tukeva aamiainen. Koeannokseni oli niin tukeva, että olin kylläinen koko päivän.  HUEVOS RANCHEROS kehittyi ihan herkullisen papuruuan suuntaan, ja koko homma on kiinni siitä kuinka onnistunutta salsakastiketta on. Tämänkertainen oma ei ollut aivan loistavaa, mutta herkullinen papuruoka tästä on kehittymässä. Muhennokseksi murskattuun papuun tehään pienet lähteet, jonne valutetaan munat ja  kypsytetään vielä hetki. Resepti on tuolla lopussa.

Jussi kävi istuskelemassa sixbackin kanssa, suoraan terapiasta tulleena, jotenkin halukas puhumaan isistä, ja puheltiin sitten tölkit käsissä. Pysyteltiin vain rauhallisesti ja mielessäni ratkaisin erään artikkelin kirjoittamista vaivaavaa ongelmaa.

Minun piti siis omistautua venäläiselle ruualle, mutta näin tänään kävi, että lipsahdin meksikolaiseen papujuttuun sellainen Risto.

HUEVOS RANCHEROS

Makes 3 servings
2 teaspoons olive oil (up to 2 tablespoons if calories are not a concern)
1 large yellow onion, coarsely chopped
1 teaspoon coarse kosher salt
2 green bell peppers, seeded and sliced
1 red bell peppers, seeded and sliced
1 15.5 ounce can beans*, rinsed and drained
1 jar tomato salsa
one cup chopped parsley or cilantro
6 eggs
freshly cracked black pepper
tortillas, shredded cheddar cheese, lime wedges, and/or sliced avocado for serving (optional)

*I use kidney beans, but black, navy, cannellini beans, or pinto beans would work also.

Preheat a large skillet (preferably one that has a tight fitting lid) over medium heat. Add the olive oil, onions, and salt and sauté for 5 minutes. Add the peppers and continue to sauté until the vegetables are tender, approximately 10 more minutes.

Meanwhile in a small bowl mash the beans with a fork until you form a chunky puree. Add the beans and Ÿ cup of the salsa to the pepper mixture. Stir well and continue to sauté for an additional 5 minutes. Stir in Œ of the chopped parsley or cilantro.

Turn the heat down to low. Using the back of a spoon, make 6 wells in the mixture. Spray a little bit of olive oil into each well. Crack an egg into each of the well (or first crack each egg into a bowl to be sure not to get any shells into the salsa). Season each egg with salt and pepper and cover the skillet. Allow the eggs to cook until they reach your desired doneness. I like very firm whites with slightly runny yolks, approximately 7 minutes. Enjoy as is or with fresh tortillas, shredded cheese, lime juice, and sliced avocado.

Säilötty ja tuore

Tuoreita tomaatteja ja omatekoista salsaa. Miksi haluankin niin, että tuore tomaatti vain lämpenee mutta ei paistu ? Haluan, että tomaatin tuoreus säilyy, samalla kun se lämpenee. Kymät, raakat jääkaappitomaatit vihlovat paitsi hampaita, myös kitalakea ja selkärankaa.  En halua käyttää salsaan noita ikkunalla kypsyviä, vähiin käyviä  kasvihuonetomaattejani, sen pohjaksi käytän tomaattimurskaa.  Tuore ja lämmin minitomaatti salsakastikkeen päällä.

Säilötty ja tuore. Aivan kuin siinä kiteytyisi jokin näistä ruuanlaiton klassisista oppositioista, makea ja suolainen, hapan ja imelä, sekä monet muut vastakkaiset parit, joista Levi-Strauss innostui kulttuuriantropologiassaan. Ehkä näiden, kaikessa ruuanlaitossa vakuttavien oppositioiden vuoksi täysin vieraan kulttuurin ja maanosan ruoka yleensä voi olla nautittavaa. Että löytää suussaan vastakohtaparin, ja tuntee että homma on hallussa ja voi nielaista.

Tattikeitto menee tässä sunteessa kaiken edelle. Kuivatusta tatista tulee liemi. Otan kirjahyllystä ylhäältä lasipurkin, siitä kutistetun pään viereltä, ja murennan sen liemeen kiehumaan. Pakastearkusta otan jäätyneen möykyn herkkutatteja ja sulatan sen hiljakseen pannulla. Niin se vaan on, että liemeen sopii kuivatun sienen maut, taustaksi, joka saa tuoreet ja kermaiset herkkupalat maistumaan.

(2009)

Fisu ja fenkoli

fenkol

Kalan ja fenkolin yhdistäminen on vanha taito, vaikka nyt hauki, siika tai kuha maistuvat kaikki kesävesiltä. Fenkolin tehtävä tuntuu olevan sama kuin pastillilla, kirkastaa suun.

Kalan ja fenkolin liittivät toisiinsa myös keskiajan astrologit, jotka huomasiva että fenkolin ehkäisee kalan aiheuttamaa flegmaattisuutta. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että fenkolia hallitsevat tähtikuviot Merkurius ja Neitsyt estävät Kalojen tähdistön vaikutuksen.

Kun pyydetään kalaa, laitetaan sitä syötäväksi, tiedetään että sen myötä pöytään nousevat syvyydet. Mutta ehkä pohjamudat eivät ole erityisen nautittavia ilman tiettyä kirkastusta. Siksi harmoniat ovat kohdallaan vasta kun siihen liitetään jotain korkeaa. Prometeus varasti tulen taivaasta ja toi sen ihmisille fenkolin varressa, ja saattaa olla että joku toinen, ehkä Orfeus, oli onnistunut tuomaan fisun alisista.

Nykyään näistä kosmisista harmonioista on etäinen muisto ruokapäydässä, kun fenkolia laitetaan kalan kanssa.

(2009)

Taideilmestys, klippi

verkkoproosaCayce sai tekstiviestin, että klippi #135 on ilmestynyt verkkoon. Cayce on William Gibsonin Hahmotunnistus -romaanin päähenkilö. Lueskelin tuota cyberpunkin isän uutta romaania sillä silmällä,  kuinka taide löytää paikkansa nettiaikakaudella.

Gibsonin blogissa linkit erilaisiin videoklippeihin ovat olleet koko ajan keskeisiä. Minua kiinnostaa enemmän kirjoittamisen vastaavat alueet, mutta Gibson vetää aivan sivuoivalluksena osuvan kuvauksen taiteesta netissä. Ensinnäkin taide on ”puhdas ilmestys” ja ihme.

Cayce on aivan lumoutunut tuntemattoman filmintekijän pätkistä, minuutin pätkistä: hän näkee rakastavaisten poskipäät juuri ennen syleilyä. Mies ja nainen, heidän asuistaan ei voi päätellä mihin aikaan he kuuluvat. Niistä on huolellisesti poistettu pieninkin tiettyyn aikaan kuuluva merkki. Myös Cayce hakee samaa pukeutumisessaan, kieltä joka on muodin ja tuotemerkkien tuolla puolen. Missään muualla kuin näissä videokipeissä hän ei ole kohdannut yhtä tarkkaa pukeutumisen kieltä.

Toiseksi hän kuuluu juuri näitä videoklippejä diggailevaan yhteisöön, taide on ilmestys mutta se on myös puhumisen kohde. Tietyllä keskustelupalstalla syntyy kuumeinen keskustelu heti videoklipin ilmestymisen jälkeen. Cayce seuraa tarkasti pukeutumiskoodia noissa videoklipeissä, ja keskustelupalstalla hän analysoi filmissä olevien hahmojen pukeutumiskoodia.

Taiteen julkisuudessa on kaksi puolta, kuten Hannah Arendt esittää: on julkistaminen, ilmestyminen ja sitten on julkinen keskustelu. Ensimmäinen on pelkkää näyttöä ja toinen on puhetta. Gibson kuvaa lyhyesti erästä noiden kahden rajalla olevaa ilmiötä, joka on myös tullut taiteen piiriin. Se on kokemus joka muistuttaa paketin avaamista, tai odotuksen tunnetta ennen kuin avaat sinulle lähetetyn kirjeen:

”Nykyään on syvästi liminaalinen kokemus avata liite jossa on ennen näkemätön jakso. Kynnystila.”

Verkkotaide voi kiinnittää huomionsa myös tähän kynnyshetkeen. Ainahan taide on osannut leikkiä lukijan odotuksilla, myös sillä mikä on tuttua kirjeen saamisessa mutta jonka kirja tavoittaa vain vahingossa. Kirja tavoittaa sen vain silloin kun kirja paketoidaan ja postitetaan, annetaan lahjaksi. Silti tuo pakkaus ja postitus on vielä rutiininomainen asia, mutta verkossa se korvautuu seikoilla, joka leikkiä myös näillä odotuksilla: ensin Cayce sai tekstiviestin, että uusi videoklippi on ilmestynyt. Siitä hetkestä lähtien hän alkoi virittäytyä sopiva hetkeä varten.

Niin kaunista on ensimmäinen odotus … kun viesti on tullut mutta sitä ei vielä ole avattu.

Tulla moniääniseksi roolin vaihtajaksi

Ihmisellä on monta roolia, kirjoittajan tekstitkin puhuvat erilaisin äänin eri tilanteissa, ja kirjoittamalla voi rakentaa itselleen moniäänistä repertuaaria. San Francisco Art Institute opettaja Janelle Adsit on kehitellyt luovan kirjoittamisen harjoituksia, joissa ihminen voi tunnistaa itsensä moninaisena persoonana, jolla on kyky olla kuin kotonaan erilaisissa puhetavoissa.

Kirjoittamisen opiskelijalle voidaan oman äänen löytämisharjoitusten sijaan kehitellä monipuolisempia mahdollisuuksia kehitellä ja tutkia omia ääniä, luoda suhdetta erilaisiin kerrontatapoihin.

KOODIN VAIHTO kirjoitustehtävissä Adsit ohjaa opiskelijat kirjoittamaan eri tilainteisiin liittyviä tekstejä. Kuinka tehdä kirjoitusehdotus huumoristiseen lehteen, kuinka tiedettä popularisoivaan lehteen, paikallisehteen ym. Kun kirjoittaja vaihtaa koodia, vaihtaa diskursiivistä yhteisöä jossa kirjoittaa.

Luovan kirjoittamisen perinteen leimaama ”oman äänen” hakeminen on sosiaalisen median aikana uudessa tilanteessa . Aiemmin on oletettu, että yksi ja sama ääni riittää, aivan kuin ihminen voisi puhua samalla tavalla eri tilanteissa. Luonnollista ja itsestä käsin suoraan syntyvää kirjoittajan omaa ääntä tuskin onkaan: usein se on oman aikansa maun mukainen pikemminkin kuin täysin omaperäinen. Kirjoittajalle luontevat tyylit, hänen monet äänensä ja se mikä on hänelle ominaisinta, kehittyy vähitellen – eli se on rakentunutta.

Persoonallisen kirjoittamisen kannalta ohjaajan on syytä huomata: että kirjoittamisen ohjaajat edistävät huomaamatta opiskelijoissa toivomiaan itsen esiin tuomisen tapoja. Kun ohjaaja sanoo esimerkiksi: ”kirjallisuus ei ole sovinnaista” tai ”yrität liikaa miellyttää kaikkia” hän ohjaa opiskelijaa epäsovinnaiseen.  Mitä ohjaaja odottaa persoonalta, se vaikuttaa siihen mitä persoonallisen kirjoittamisen tehtävissä tuodaan esiin.

Liinnostavassa persoonassa onkin usein moniäänisyyttä, ristiriitaa ja eri suuntaan vieviä pyrkymyksiä. Virallisissa tai uhkaavissa konteksteissa minän ympärille rakennetaan hyvin puolustettavaa ja ehyttä minää, ihminen tuo esiin vain eheyttä tukevia piirteitä. Usein ihmiset pitävät eri roolit erillään, mutta juuri siksi tilanteet, joissa on rooliristiriitaa tuovat ihmisen dynaamisen puolen esiin.

PASTISSI-tehtävässä kirjoittajat käyttävät päivän ääniä, tekstipätkiä hänen päiväänsä kuuluvista teksteistä. Mutta asiasisältöjen sijaan huomio sävyssä ja asenteissa jotka kiinnostavat kirjoittajaa. Harjoituksen taustalla on Kenneth Goldsmithin kehotus kirjoittajille työskennellä löydettyjen tekstien parissa.

Kirjoittajan oman äänen etsimisen sijaan kirjoittaja voi oppia tunnistamaan itselleen mieluisia ääniä ja tyylejä. Kenneth Goldsmith on kritisoinut erityisesti päiväkirjan pitämiseen liittyvää minästrategiaa, jossa minä kertojana on keskeinen. Kirjoittaminen ja tarinallistaminen vahvistavat tilanteesta toiseen samana pysyvää minää. Päiväkirjaa pitävä voi kuitenkin tunnistaa eri rooleja joihin samaistuu, tunnistaa eri ääniä joilla puhuu vaihtelevissa tilanteissa.

VERKKOMINÄ Adsit on myös kehittänyt essee-tehtävän, jossa opiskelijat dokumentoivat omaa verkkominäänsä, ja pohtivat sen rooleja. Adsit korostaa, että tehtävä tulee kirjoittaa toiseen persoonaan niin että kirjoittaja joutuu tarkastelemaan itseään ulkoapäin.

Kirjoittajan tehtävänä on hahmottaa omaa verkkominäänsä intertekstuaalisesti. Siinä kirjoittajan tulee viitata omiin verkkoteksteihin, tutkien sitä, millaisessa roolissa hän milloinkin esiintyy.

Tämän harjoituksen taustalla on omakohtaisen kirjoittamisen klassikko, Michel Montaigne, joka tavoitteli kirjoittamalla sitä, mikä on jatkuvasti muuttuvaa ja vaihtelevaa hänen minuudessaan.

Montaignelaisen esseen traditoon on kuulunut minän häilyvyys aivan toisella tavalla, kuin mitä yhtenäistä kertojanääntä ja johdonmukaista toimintaa vahvistavat kertomukset voivat tuoda esiin. Montaigne tunsi retoriikan, ja tiesi että luonnollisen itseilmaisun sijaan sanat valitaan tilanteen mukaan. Ihmisten tavat puhua ovat tilannekeskeisiä ja vaihtuvia.

Tehtävässä kirjoittamisen opiskelijat rakentavat esseetä siitä, mitä ovat jakaneet itsestään sosiaalisessa mediassa. He googlaavat nimellään. Lisäksi ohjaaja kehottaa kirjoittajaan lisäämään mukaan jotain odottamatonta ja sattumanvaraista, niin että tuo minän esittämistapoja tarkasteleva essee sisältää myös yllättävän tilanteen.

Omia tekstejään tarkastelemalla kirjoittaja oppii tunnistamaan omaa repertuaariaan, kuinka hänen julkineen hahmonsa toimii. Hänen tulee pohtia, millaista valikointia hän tekee kirjoittessaan. Millaisista tekemisistä hän valitsee fb statuspäivityksen? Mikä motivoi häntä kirjoittamaan blogitekstin? Keitä hän ajattelee kirjoittaessaan? Onko aiheita, joista hän keskustelee chatissa muttet fb: ssa.

Sosiaalisen median aikaan kirjoittaja huomaa ; ” the necessity of turning oneself into the character”. Aina, kun kirjoittaja sanoo “mina”, se kääntyy minähenkilön sanomaksi.

Janelle Adsit: ”Giving an account of yourself: Teaching an identity construction and authorship in creatve nonfiction and social media”.

Michael Dean Clark ym. Creative Writing in the Digital Age, 2014 löytyy osin Google booksista.