Hätistelen pajukkoja pois, mättäikköjä pois saadakseni lisää kasvimaata metsäpuutarhaan. Miksi kasvimaan perustaminen hävittää kasvimattoa altaan ? Jostain syystä pitää lapoida ja muokata, kitkeä – avata puhdas tila.
Täällä ollaan, paikalla, joka oli joskus pienviljelijän pelto. Kartassa paikka näkyy metsänä, mutta mikrobiomi ja multa viittaavat peltoon.
On tämä kummaa, että kaikki villinä levinnyt nujerretaan, ja sitten tehdään multainen ala kasvimaaksi. Miksi pitää raivata, raivota, hävittää ? Tämäkin oli kaunis niitty, kukkainen mutta varsin pajukkoinen. Entä nyt ? Miten kasvimaa voikaan näyttää tällaiselta hakkuuaukean tapaiselta risukolta.
Ja vaikka en käännä maata, en kitke nurmen juuristoja, silti nujerran ne. Tarkoitus on tukehduttaa heinä katteen alle. Jo syksyllä leikkasin heinän maata myöten, parturoin siimaleikkurilla maanpinnan aivan siloposkiseksi. Näin otan voiman pois ennen talvea, nääntykööt heinä keväällä, tehkööt tilaa lannan voimalle ja lehtikaalelle.
Kun isken lapiolla maahan, routaan on vain kymmenen senttiä. Maata ei ole tarkoitustakaan kääntää. Katan sen pahvein ja toukokuussa isken siihen reikiä ja sujautan kaalintaimen kuhunkin. Kun heinä jää pahvin alle, kaalten pitäisi menestyä, ja näin pitäisi syntyä kasvimaa. Jos ei kerralla niin muutamassa vuodessa.
Viimekeväänä kokeilin näitä pahvikattamisia viereisellä palstalla. Alle kuskasin runsaasti lantaa ja pahvin reikiin kurpitsantaimet. Heinä nujertui hyvin, eikä maa tarvitse enää pahvikatetta kun taas istutan kurpitsat. Uskon, että tavallinen hake riittää.
Metsäpuutarha, siellä täällä kantoja, olkoot, ne kierretään. Eri asia ovat risukasat, varsinkin kuusen kovat oksat eivät tunnu maatuvan millään. Ne vievät uskottavuutta koko hommalta. Kyttäävät siinä aivan kuin aikoisivat palata.
On kevät ja levitän lantaa, levitän runsaasti, haluan olla maaperälle antelias ja kannustava. Lanta on mustaa, siinä on hiiltä, polttamaani ja jauhamaani ihmeseosta. Sen on tarkoitus imeä pienet hiukkasensa täyteen lannan voimaa. Mutta ei tästä vielä mitään terra pretaa tule. Silti tällainen maaperän lataus kestää toivottavasti seuraavat viisi vuotta.
Hiiletetty lanta antaa kasveille työtä, mutta palkitsee myös. Sen sijaan, että kaalit ammentaisivat helposti ravintoaineita, ne saavat opettaa juurensa neuvottelemaan eliöiden kanssa , kemiallisesti.
Kuiva kuloheinä ympärillä, niin kaunis ,mutta jo luovuttanut – pian maatunut. Näin tulee ja tekee puhdistuksiaan, tekee elintilaa viljelykasveille. Mutta jos hävitänkin luonnonkasvien kirjoa palstaltani, niin hyvitykseksi teen maaperälle hyvää. Vaikka köyhdytän kasvielämää, niin rikastutan maaperän mikrobiomia. Siitä välistä vedän satoa syötäväksi.