Rosenmontag, karnevaalipäivä Kölnissä. Kulkueet valmistautuvat, yhdistykset valmistavat kojujaan joista jakavat kansalle huikkaa ja huikopalaa.
Haluaisin olla jäsenenä karnevaaliyhdistyksessa, joka järjestää vapaata viinitarjoilua kadulle. Jututin kerran Kölnissä Ruesin kaupunginosan katolisten naisten yhdistyksen Helgaa.
– Me olemme tarjoilleet tällä paikalla ilmaisia herkkuja jo yli kymmenen vuoden ajan, kertoo Helga Schultz. Meidät löytää pääkulkueen aikaan Ruusumaanantaina aina tältä samalta paikalta, Ehrensfeldtin aukiolta.
Helga kertoo, että heillä on pieni karnevaaliyhdistys, joka kerää myyjäisten avulla rahaa tarjoilua varten. Tämä naisten yhdistys jatkaa vanhaa tapaa – kestitsee ilmaiseksi juhlijoita.
Tuo karnevaaliyhdistys, johon Helga kuuluu, ostaa myyjäisten tuloilla juomia ja ruokatarpeita. Naiset leipovat itse, valmistavat keitot ja suolapalat.
Moni yleisöstä tuntee heidät jo edellisiltä vuosilta, monet osaavat tuoda pöytään tuliaisensa – keksejä, maustekurkkua, valkoviiniä.
Kestiystävyyttä
Maan antimet ja sitä edustava pulleamahainen talonpoika on keskiajalta lähtien ollut kunniapaikalla karnevaalijuhlissa. Kölnin karnevaalin yksi kolmesta symbolisesta hahmosta on talonpoika. Kun prinssi edustaa loistoa, ja keltalettinen neito edustaa kauneutta, niin talonpoika edustaa luonnon runsautta ja anteliaisuutta.
Kölnin karnevaalin perinne ei ole ollut kovin tasa-arvoinen. Naisten paikka on aina vuoteen 1973 saakka ollut kadun reunalla. Karnevaaliyhdistyksiin ja pääkulkueeseen on ennen kuulunut vain miehiä. Nykyään toki naisia on kulkueessa yhtä paljon kuin miehiäkin.
Kun karnevaalikulkueesta sataa karkkia ja olutjuottolat myyvät oluttaan, niin tarjoilupöydän naiset kiertelevät, tarjoilevat syötävää ja seurustelevat juhlijoitten kanssa.
– Karnevaali on anteliaisuuden juhlaa, jossa ketään vierasta ei torjuta sanoo Helga.
Snapsia kärkkyviä humalaisiakaan ei torjuta. Heille tarjoilu on kuitenkin niin hidasta, että useimmat ehtivät selvitä jos jäävät odottelemaan lasillistaan.
– Tarjoilu on tuttavallisuuden osoitus, sanoo Helga. Me emme pelkästään jaa ruokaa, vaan aidon kestiystävyyden henkeen me syömme ja seurustelemme.
– Meidän tarjoilumme poikkeaa markettien maistajaisista siinä, että meiltä ei voi ostaa mitään, hän jatkaa.
Karnevaalissa myös anteliaisuudessa on tyylinsä.
Yhdistyksellä on huolellinen ruokalista. Alkuvaiheessa tarjotaan olutta tumman leivän ja maustekurkun kera.
Naiset tarjoavat keiton, kun karnevaalikulkue on jo pari tuntia kylvänyt ympärilleen makeisia, suklaata ja ruusuja. Yleisö ottaa suolapalat kiitollisuudella vastaan. Sitten naiset vaihtavat tarjoilun pasteijoihin. Lopuksi he ojentelevat makeaa jälkiruokaviiniä.
– Tuhkakeskiviikkona on sitten lihansyönti loppu, kertoo Helga. Perinteisiä tapoja noudattava katolisten naisten yhdistys kokoontuu myöhemmin yhdessä kala-aterialle, ja käyvät sitten kirkossa ottamassa tuhkamerkin otsaansa.
(Ksml, 2006)