Hildegardin teologiassa ihmisten ja Jumalan välillä on kasvillisuus, sen vehreys ja voima: viriditas toimii välittäjänä. Niinpä neitseellisessä syntymässä on jotain kasvillisuuden kaltaista, sieluja virvoittavassa Jeesuksessa on viriditas ja maailman pelastuskin kanavoituu kasvillisuuden kautta.

Tuntuu, että jotain olennaista on puuttunut Hildegardia koskevista kirjoituksista, ennen kuin viriditas nostettiin esiin. Tuo tuoreuden ja vihreyden voimaan viittava sana, viriiliys mutta kasviperäinen, löytyy kaikkialta hänen kirjoituksistaan. Sen perusteella voi ymmärtää, miksi kasvit ovat hänelle keskeinen välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä. Se on ennen ihmistä mutta Luojan jälkeen.

Tietysti viriditas kuuluu myös joulun ihmeeseen. Aikaan jolloin elinvoima on vähimillään, viriditas tuo hengen, joka menee Mariaan. Se vaikuttaa Hildegardin uskontunnustukselta:

Niin ”korkeimman isän nimeen, joka suloisen viriditaksen avulla on lähettänyt Sanan Neitsyen kohtuun .” Näin pyytää Hildegard vuonna 1146 tukea Clairvauxin apotilta Bernhardilta, kun hänen puhdasoppisuuttaan oli epäilty. Vastaavaa muotoilua hän on toistanut myöhemminkin.

Viitaten neitseelliseen syntymään, ja sitä edeltävään suloiseen viriiliyteen, hän hahmottaa sen vegetaariseksi. Hildegardille Jeesuksen syntymä on pikeminkin kohdussa kukkivaa kuin tuottavaa hedelmällisyyttä, sikäli neitseellisenä pysyvää.

Miksi siis neitsyt, viriditas, nuorekas ja tuore ? Sana tuli lihaksi vegetaarisen viriditaksen välityksellä synnillisen lisääntymisen sijaan. Hildegardilla tuo Sana kukkii, kukoistaa ja laulaa, pysyy aina neitsyenä ja tulee lihaksi vain hengessä. Varmaankin Hildegard olisi joutunut vaikeuksiin, jos olisi näkynsä perusteella todistanut, että Maria ei koskaan tullutkaan raskaaksi.

Hedelmän ja hedelmöittymisen sijaan hän puhuu kukkimisesta (floriditas) ja siitä, miten viriditas toteutuu kukoistuksessa. Hildegard katsoi, että neitsyyden säilyttäminen merkitsi valintaa, jossa mahdollistui elämänvoiman vaaliminen ja omistautuminen puhtaudelle.

”Kirkkaasti kukkii Sana neitsyessä”

Tämä puhtauden vaatimus vaikuttaa Hildegardilla ehdottomalta ja jyrkältä, niin totalisoivalta, että hänen vegataariseen teologiassa on syytä suhtautua varauksella. Puhtaus, valkoisuus ja valon mystiikka on kovin elämänvastaista. Steriiliys -sanaa ei tunnettu varhaisella keskiajalla, kuten ei bakteerejakaan. Mutta Hildegard puhui puhtaudesta maan nesteiden tislaamisena sekä yrttien uuttamisena. Kaikki muu kuin puhtaus oli torjuttavaa; usko oli puhdasta, mutta niin myös tieto. Mistään asioista ei saanut tietoa, ennen kuin ne oli puhdistettu.

Jollain käsittämättömällä tavalla puhtaus liittyi keskiaikaisessa kosmologiassa vertikaaliseen ylös ja alas vektoriin, sekä ihmisen että kasvin pystyasentoon, mieluummin kuin matelemiseen. Horisontaalinen, makaaminen ja maan pinnan myötäinen ei tämän mukaan ole edes vegetaarisesti hyväksyttävää.

Kiinnostavaa on kuitenkin se, miten Hildegardin vegetaarinen evankeliumi asettaa Jeesuksen pelastajaksi kasvimaailman keskelle. Ja samalla tavalla kuin viriditas on voima, joka vahvistaa Sanaa, saa Marian synnyttämään, samalla tavalla viriditas voimistuu Jeesuksessa. Hän on virvoittavien niittyjen poika, joka Sanansa myötä virkistää väsyneen ja voimattomaksi käyneen maailman. Kyse on tietysti synnistä, mutta synti saastuttaa maailmaa. Hildegardin näyt puolestaan olivat ilmoittaeet hänelle, että kun maa on voimaton ja kuiva (ariditas) niin Kristus voimassaan (viriditas) ilmestyy kasvillisuuden kautta, vehreänä vihreässä.

Hän joka syntyy Jouluna, on kesä talven keskellä, ja saa aikanaan uudistumaan koko maan piirin, ikuisen elämän(voiman) paluun.

MIchael Marder: Green Mass, The Egological Theology of Hildegard von Bingen. 2021