Hämärä,pimenevä ja lumeton, routainen puutarha on taustana itsepetokselle Juhana Vähäsen Avaa tule -novellien (2008) avaustekstissä. Pimeän suojassa on helpompi sanoa asiat suoraan, voidaan puhua siitä mitä tavallisesti vältetään. Ja samalla erehtyminen, täydellinen väärinarvio on mahdollista:
”He kävelevät ulkona lumettomassa puutarhassa ja puhuvat, puhuvat siitä, mitä tulisi tehdä ja mikä olisi oikein ja kenen kannalta, mikä olisi tarpeellista, lumeton aika on pimeä aika, Väisälä sanoo, ja pimeä aika ei ole huono aika, sillä pimeys mahdollistaa sellaisen, joka valossa olisi mahdotonta, valo häikäisee kaikkia, eikö se niin ole, se on ahdistavaa, ei näe eteensä, näkee vain valon ja harhailee. Pimeys sen sijaan, pimeys on hienointa silkkiä, se laskeutuu ylle ja tervehtii kuin vanhaa ystävää, pimeys on ystävä meille, eikö näin ole, pimeä aika on lojaalisuuden aika, pimeässä me tunnistamme ystävämme, kun kättelemme heitä ja vihamiehemme,kun he koskettavat käsiämme, me haistamme heidät, heidän juonensa ja pelkonsa, heidän sunnitelmansa, heidän tarkoitusperänsä, liittolaisemme me tunnistamme ja ne, jotka aikovat meidät kavaltaa, eikö niin ole, hän toistaa.”
Pimeä ja routainen puutarha luo tässä asiallisen ilmapiirin neuvottelulle ja päätöksen teolle. Väisälä selostaa päätöksen jälkeen eräänlaista pimeässä-ystävä-tunnetaan ajatustaan, luullen keskustelevansa ystävän kanssa .
Väisälä on aivan väärässä, hän on menettänyt kosketuksen tilanteeseen. On hämärää ja kylmää, kun Väisälä puhuu kuin heidän välillään olisi lämpöä ja avoimuutta. Väisälä toimii tavalla, joka on tuttua: hän viisastelee asiasta täsmälleen päinvastoin, kuin mitä vaistot sanoo. Hän on siis hukassa, mutta hämmästyttävän täsmällisesti.
Tunnistan tämän. Silloin kun haistan petoksen – mutten tajua sitä – alan jostain syystä pohtimaan jotain täysin päinvastaista. Voin puhua luottamuksesta, voin avautua, ja voin jopa tarjoutua huijattavaksi.
Väisälä ja kumppani ovat neuvotelleet ja tehneet päätöksen. Tämän jälkeen Väisälän puhe, mieleen pompahtava pimän olemuksen pohdinta koskee täsmälleen sitä tilannetta missä kaksi henkilöä ovat, vaikka Väisälä ei tajua sitä.
Kysymys on luottamuksen ja petoksen erottamisesta, sekä erehdyksestä jota Väisälä ei vielä tiedä tehneensä. Näin hän puhuu nimenomaan siitä kuinka pimeässä petos aavistetaan hajusta, ja luottamus kädenpuristuksesta.
Tunnen tällaiset tilanteet omista vaistojen ja järkeilyn välisistä poukkoiluistani. Jälkikäteen tapahtuva havahtuminen ei kuitenkaan enää auta.