Avointa ulkotilaa ja sen mahdollisuuksia ei ole ymmärretty pohjoisia kaupunkeja kehitettäessä. Kaikki haluttiin tuoda sisätöihin. Nyt tätä elämismuotoa pitää arvioida uudelleen, ulkoilu jo osataan, mutta entä talvinen elämä kaupungissa.
Kylmältä säältä suojaamisen kulttuurilla on kääntöpuolensa. Pohjoiset kaupungit ovat ankeita: tunnemme ostoskeskusten välissä surkeat, viimaiset ja leveät kadut, tiedämme autokaupungit joissa ulkona liikkuminen on epämiellyttävää. Ei-paikat. Koko pohjoinen modernisaatio keskittyy sisätiloihin: kylmää ja pimeää vastaan taistelun hintana on psyykkistä oirehtimista ja merkityksetön ulkotila.
Fenomenologinen katse, siirtyessään kerrostalo-alueelta parkkipaikkojen yli, ei näe suurtakaan eroa niitten välillä. Ne yhdessä kertovat kaupungeista, joissa ei ole tapana elää avoimen taivaan alla.
Tilastot kertovat sääjaksojen vaikutuksesta mielialoihin, maniaan tai depressioon ja välivaltaan. Sään positiiviset vaikutukset ovat paljon negatiivisia suuremmat, mutta kulttuurista herkkyyttä hyvän sään noteeraamiseen ei ole. Toki markkinoilla tiedetään, kuinka hyvät ulkoilusäät vaikuttavat ostajiin, mutta tutkimuksessa vähemmän.
Abraham Akkermanin tutkimus Phenomenology of the Winter City (2016) rinnastaa ympäristön ja mentaaliset olot. Millaisia ovat kaupunkien avoimet julkiset tilat talvella? Miksi puistot ja aukiot eivät toimi? Onko kylmyys syynä siihen, että ne eivät toteuta sitä kohtauspaikkojen tehtävää mitä niille on suunniteltu?
Kellarinloukon ihminen – tuo Dostojevskin kuvaama tuskainen olento kärsii eksistentiaalista ahdistusta, mutta hän kärsii myös ympäristöstään: tuulisesta, kylmän kosteasta ja pimeästä Pietarista. Tuo 1800-luvun lopun kokemus ei ole muuttunut, vaikka sähkövalo ja keskuslämmitys helpottivat elämää. Ahdistys jäi.
Toisaalta Akkerman, luonnehtiessaan Dostojevskin eksistentialismia valon puutteen filosofiaksi, ei muista Albert Camusin eksistentialismia, joka on pilvettömän taivaan sekä auringon läpäisemää eksistentialismia.
Viihtymättömyys, ahdistus, kommunikoimattomuus ovat talvisia mielentiloja, mutta onko sen taustalla kylmyys, vai ylikorostunut halu suojata ihminen kylmältä. Kylmän sietokyky voi kehittyä, samoin kuin kuuman sietokyky on etelässä kehittynyt. Pelkästään lämpöasut mullistavat kylmän ilmanalan kokemista. Ne voivat muuttaa paljonkin talvisessa ulkoilmassa olemisen kulttuuria.
Tai sitten, helleaaltojen iskiessä metropoleihin, keskeiseksi nousee entistä tehokkaampi ja kaikkinainen säältä ja ulkoilmalta suojautuminen.
Kylmyys ja liikkuminen, kuumuus ja oleskelu, ne molemmat ovat ruumiillisia kylmään ja kuumaan reagoimisen tapoja. Viimeaikaiset helle-aallot ovat lamauttaneet kaupunkielämän Keski-Euroopassa pitkäksikin aikaa. Viileän sään kulttuuri kehittyy nyt varsin nopeaan. Se näkyy myös tutkimuksessa, Akkerman analysoi Talvi-cityä ja sen kulttuurisia heikkouksia.
Fenomenologian erityinen vahvuus on välittömän kokemuksen analyysi ilman kategorioita, esimerkiksi mentaalisuuden liittäminen ympäristön tutkimukseen. Talvi-city on ympäristö-kokemus, jossa lähiöt ja liikenne ovat jokapäiväistä ankeutta – ja kuten Akkerman sanoo, maaltamuutto ja autoistuminen on mahdollistanut säätilojen muuttumisen merkityksettömiksi.
Aurinko ja ulkoilma nousevat tärkeiksi Akkermanin tutkimuksessa, mutta yllättäen myös tähtitaivas. Pitkästä aikaa yötaivaan kokeminen saa sijansa, onhan kosmos ollut mentaalisesti olennainen henkisen elämän ympäristö. Nyt, kun valosaasteen myötä tämä kokemus minimoinut sillä on vaikutuksensa ihmiseen.
Mitä on kylmä sää? Fenomenologinen tutkimus väittää, että säätilan huomioimisen suhteen emme pääse pitkälle, jos pidämme säätilaa vain jonain mitattavana. Ihmiset sietävät eri tavoin kylmää, mutta kylmä on nautittavampaa kuin helteinen sää varsinkin käveltäessä. Ihmiset myös lukevat objektiivisen sään asteikkoja eri tavoin.
Kokemuksena kylmä on jotain, mikä yhdistää ja eristää kaupunkilaisia. Mutta yksipuolinen kulttuuri, jossa suojaamisen pyrkimys näkyy kaikkialla eristää ihmiset myös toisistaan. Vaikka talvinen kylmä on kaupungissa aina jaettua, se on kadulla kulkijoiden kanssa yhteistä, kylmä tulkitaan vihamielisenä tilana ja se välittyy ympäristöön.
Mentaali/ympäristö on kokonaisuus, jossa fantasioilla on tilansa. Historian myötä city-fantasiat kehittyvät Akkermanin mukaan kahteen suuntaan, joko puutarha-fantasian tai pilvenpiirtäjä-fantasiaan päin, raamatullisesti paratiisin tai baabelin-torniin. Nykyaikaiset kaupungit ovat näiden yhdistelmiä.
Kun tarkastellaan suuria populaatioita, niin talvi-city muistuttaa muurahaispesää, joka kangistuu talveksi. Kommunikaation vilkastuminen lämpimässä ja väheneminen kylmässä koskee ehkä myös ihmispopulaatiota. Näihin päiviin asti kommunikaation vähenemistä on pidetty vain huonona seikkana, mutta kognitiivisen ylikuormituksen ongelmat antavat aiheen seurata joskus luontoa tässäkin suhteessa.
Tallenna
Hieno lumiluku avaa Michael Cunninghamin Lumikuningatar romaanin (suom. Raimo Salminen). Sen aiheena on lumipeite, joka kestää aamuhetken, ennen kuin muuttuu taas sohjoksi.
