Kun kuvitteellinen tulee digitaaliseksi

Eräs tutkija oli vuonna 1955 Lacanin seminaarissa huolissaan siitä, mitä jo silloin ajankohtainen ” kielen koneellinen käsittely” merkitsee inhimillisen kielen kannalta. ”Älä ole pehmeä.” vastasi Lacan ”älä käy sanomaan, että koneet ovat ilkeitä ja kaventavat inhimillisyyttämme. Siitä ei ole kysymys. Kone on yksinkertaisesti 0 ja 1 etenemistä, ja kysymys inhimillisestä on väärin asetettu. Sitäpaitsi on kysyttävä, onko inhimillinen, aivan niin inhimillistä kuin ajattelet. ” (Nusselder, Interface Fantacy)

Psykoanalyytikkoa kiinnosti tietystikin vapaan assosioinnin kieli, ja sen automatismit. Vapaa merkityksetön puheen virta ei sellaisenaan ole vapauttavaa, vaan ennen pitkää se ajautuu toistamaan jotain kuin kone. Siinä mielessä vapaasti assosioivat kirjoittajatkin voisivat huomioida ennen kaikkea sitä kun ihminen alkaa toistamaan itseään. Nämä fiksaatiot ovat avainpaikkoja luovuuden esteitä.

Lacania kiinnosti siis luovuus kielisysteemissä. Hänen keskustelunsa kyberneetikkojen kanssa ovat tältä kannalta kiinnostavia. Siinä Lacan näki strukturalistisen kielitieteen ja kybernetiikan yhtymäkohdat – ja paikansi psyykkisten energioiden, libidon ja fantasmaattisten voimien paikan suhteessa niihin. Se on sattuma, häiriö koneessa, se että jokin ei etene vain systeemin itseriittoisena merkkien tuotantona vaan toimii siinä, tuo siihen tapahtuman.

Lacanin mukaan aivan perustavalla symbolifunktion tasolla tulee kieleen jotain sellaista mitä ei voi eliminoida pois, ja se on jotain mitä imaginaarinen esittää. Nykyään kun toimimme näyttöpäätteellä tämä imaginaarinen ja samalla ruumiillinen punoutuu toimintaamme koko ajan.

Nusselderin mukaan tietokoneet etääntyivät kybernetiikasta siinä vaiheessa kun koneelle annettavien ”käskyjen” välittämistapa muuttui – imaginaariseksi. Graafisen käyttöliittymän tulo, ja hiiren yleistyminen ovat hänen  mukaansa yksinkertaisimpia merkkejä siitä kuinka ”käskyn” välittämisen sijaan tila, kuvitteellinen tila  jossa toimia.